Ali Show

Anna-Maija Tuokko: "Lapsuudenystävillä on maadoittava vaikutus"

Informações:

Sinopse

Ali Jahangirin vieraaksi saapuu näyttelijä Anna-Maija Tuokko. Keväällä Tanssii Tähtien Kanssa -kisan voittanut Tuokko on tehnyt näyttelijänuraansa niin televisiossa, elokuvissa kuin teatterin lavallakin. Hänet on näytellyt muun muassa sarjoissa Syke ja Myllyrinne Company sekä elokuvassa Luokkakokous, Vuonna 2018 hänet nähdään Onnela-sarjassa. Ali Show’ssa palataan 80-luvulle ja "kolmen piipun kylään" Viialaan. Anna-Maijan leipälaji oli pianonsoiton, voimistelun ja tanssin lisäksi 800 metrin juoksu "eli täysi tuskalaji. Siinä mä olin tosi kova silloin 12-vuotiaana. Ja treenaamatta." Itsevarmojen juoksumuistojen lisäksi Anna-Maija kertoo myös itkeneensä "neljä päivää Oulunkylän metsissä" murskakritiikin takia.