Ali Show

Anna Dahlman: "Ateisti-vasemmistolaisia vanhempia vastaan oli vaikea kapinoida"

Informações:

Sinopse

Ali Jahangiri saa vieraakseen käsikirjoittaja ja ohjaaja Anna Dahlmanin. Dahlman on käsikirjoittanut muun muassa tv-sarjoja Hyvät ja huonot uutiset, Antti Holma Show, sekä käsikirjoittamisen lisäksi myös ohjannut Siskonpeti-sarjaa. Dahlmanin uusin ohjaus, elokuva Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset saa ensi-iltansa marraskuussa. Ali Show’ssa matkataan kahdeksan ihmisen, viiden kissan ja yhden koiran asuttamaan kommuuniin, jossa Anna vietti lapsuutensa. "Puutarhajuhliin tuli aina samat poliisit, sama naapuri soitti." Anna kertoo myös lukeneensa jo yläasteella "kaikkea pikkuvanhaa" ymmärtämättä juuri mitään ja olleensa raivoissaan kun hänet "ohjattiin johonkin nuoriso-osastolle kirjastossa".