Ali Show

Laura Malmivaara: "Olen ollut kaikessa hyvin keskinkertainen"

Informações:

Sinopse

Ali Jahanigirin vieraaksi saapuu Laura Malmivaara. Näyttelijä nousi suuren yleisön tietoon Levottomat-elokuvien myötä vuonna 2000, minkä jälkeen hän on tehnyt rooleja valkokankaalla ja televisiossa. Viime vuosina häntä on nähty esimerkiksi tv-sarjoissa Presidentti ja Sorjonen sekä kilpailijana ohjelmassa Tanssii Tähtien Kanssa. Ali Show'ssa koetaan pyhyyttä ja keskustellaan aitoudesta sekä antautumisesta. Keskustelu Kajaanissa vietetystä lapsuudesta ajautuu kirkkoihin ja hetken ja paikan tihentymiseen, ja yhtäkkiä tanssiharjoitusten selittämätön kokemus uusiutuu. Tässä vaiheessa lähetysaikaa on kulunut alle 15 minuuttia "ja mä oon romahtanut jo". Studiossa jutellaan myös halusta hallita itseä, ja siitä, voiko pieniä shampoopulloja ottaa joskus mukaan hotellista.